torstai 28. huhtikuuta 2011

Vapun odotusta


Oli ihan pakko laittaa vielä yksi tälläinen talvinen kuva. Kyllä Leot ovat sitten leikkisiä koiria. Nämä kuvat on kevään viimeiseltä jää kävelyreissulta. Kuvassa Jelena ja Osku.
Myös astutussuunnitelmat sujuvat hyvin. Huomenna käydään...ehkä tosin hieman ajoissa, mutta koska viikonloppu on edessäpäin, niin käymme ottamassa ensimmäisen progesteroni-hormoni määrityksen Jelenalta  eli juoksun 8 päivä. Tai meidän tietomme mukaan kahdeksas, voi olla myös yhdeksäs.
Hauskaa ja mukavaa Vappua kaikille - Tina

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Blogi on takaisin kuvioissa

Kevät toi blogimme takaisin! Olen pahimmat kiireet saanut nyt rajattua, niin että blogia on jälleen mukava ylläpitää. Blogissa seurataan tutusti puutarhan elämää keväästä syksyyn ja jos oikein iloisesti suunnitelmat sujuvat, niin blogissa varataan myös iso-osa Jelenan ja Oskun pentublogille.
Pentu-blogi pääsee käynnistämään jo ensiviikolla, kun käymme sulhasen Oskun (C.I.B Pyrymetsän Candida) luona kyläilemässä. Sulhanen Osku on monen maan muotovalio, Kansainvälinen muotovalio, Pohjoismaiden muotovalio,  Suomen vuoden 2009 Leonberginkoira ja Osku on myös vuoden 2010 Vepe eli vesipelastus leonberginkoira. Jos olet kiinnostunut tai tahdot lisätietoja suunnitellusta pentueesta, ota rohkeasti yhteyttä kerromme mielellämme lisää e:mail Tina
Nämä kaikki neljä kuvaa on otettu pari viikkoa sitten, kun lunta oli vielä paljon ja jäälläkin pystyi vielä liikkumaan. Kuvassa Jelena ja ihana sulhaspoika Osku. Olemme talven mittaan tehneet yhteisiä kävelyretkiä Jelenan ja Oskun kanssa, aina vähän säiden mukaan.
Pieni esittely Jelenasta on varmaan paikallaan :-) Jelena on ensimmäinen tuontikoiramme Saksasta. Jelenan kasvattaja on Mathias Schröder vom Dreiburgenland kennelistä eteläisestä Saksasta. Jelenan valinnan pentueesta annoimme kasvattajalle ja vasta perille päästyäni sain tietää mikä tyttöpennuista oli meidän Jelenamme. Nimen olemme saaneet valita Jelenalle itse J-kirjain alkukirjaimena. Jelenan pentueessa oli peräti 11-sisarusta, joista ulkomaille Saksan ulkopuolelle lähti peräti 10 pentua. Ja tänne kauas pohjolaan tuli meidän Jelenamme. Jelena on luonteeltaan tyypillinen leonberginkoira kiltti, iloinen, leikkisä, rakastaa uimista ja kaikessa mukana olemista, mutta myös itsepäisyyttä löytyy, jos jokin asia ei kiinnosta, niin se ei kiinnosta.
Jelenan kanssa olemme käyneet näyttelyissä mukavalla menestyksellä. Jelenalla on useampi kilpailuluokan ykkösija ja useampi Erinomainen laatuarvostelu. Meidän aikamme on kuitenkin kotitouhujen vuoksi rajallinen, mutta tietyissä kesän näyttelyissä tulee kuitenkin käytyä. Tulokset löytyy kivasti myös Kenneliitton Jelenan tiedoista tässä linkki sivuille Jelena vom Dreiburgenland. Nyt kun Jelenan astutus on käsillä ja sitten jännitys, että tuleeko pentuja, niin mihinkään näyttelyyn emme ole nyt Jelenaa ilmoittaneet.
Vielä lopuksi oikein ihanaa kevättä kaikille - Tina